Siirry pääsisältöön

Olen koko elämäni ajan tehnyt asioita, joista pidän.



Sisustussuunnittelija Sari Sirviö PURO Casasta kertoo tehneensä aina asioista, joista on pitänyt ja useimmista niistä on tullut myöskin työ. - "Tiesin jo lapsena, että minusta tulee yrittäjä. Perustin ensimmäisen ”kaupan” jo 5-vuotiaana. Olin kiinnostunut ihmisistä, muodista, sisustuksesta ja ruoasta. Ja ylipäätään kaikesta kauniista, rakastan harmoniaa."


Myös omassa kesäpaikassa sisustus on luonnollisesti Sarin käsialaa.

Sari työskenteli ennen varsinaista omaa yritystään Suomen näköalapaikoilla - Keskossa ja Stockmannilla tuotepäällikkönä ja ostajana. Hän sai toteuttaa luovuuttaan ja suunnittella molemmissa yrityksissä myös omia mallistoja. Matkustin ympäri maailmaa ja nautin paljon työstäni.

"Ensimmäiset omat liikkeeni olivat kenkä-, vaate- ja asustekauppoja. 10 vuotta kauppiaana oltuani perustin kahvilan. Pitäisin vieläkin kahvilaa, ellei kohdalleni olisi osunut vuokranantaja joka irtisanoi vuokrasopimukseni, koska halusi muuttaa kyseisen liiketalon yksityiseksi asuintaloksi" Sari kertoo. Ja niin tuli aikaa ja tilaa jälleen uuteen…

Oli aika kouluttautua sisustussuunnittelijaksi, josta hän olikin jo ehtinyt haaveilla. Sisustusakatemian sisustussuunnittelukoulutus tuntui Sarista heti omalta jutulta. "Päätin heti alussa ottaa koulutuksen tosissani. Niinpä todistuksessani ei ollutkaan yhtä ainoaa poissaoloa… Sitouduin luentoihin innolla ja opiskelin kokoa ajan koulun ohessa lisää sisustukseen liittyviä asioita kuten 3D-mallintamista."





Sari käyttää 3D-mallintamista päivittäisessä työssään. Nämä havainnekuvat ovat vanhan arvotalon sisustussuunnitelmasta, jossa hän sai suunnitteluun vapaat kädet.


Samaan aikaan hän sai upean tilaisuuden suunnitella 1980-luvun omakotitalon tilat ja sisustuksen kokonaan uusiksi. Siinä konkretisoitui hienosti koulussa opitut asiat ja käytäntö ja oppi meni tuplasti perille, Sari toteaa.


1980-luvun asunnon keittiö, jonka Sari suunnitteli opiskellessaan Sisustusaktemiassa.


Havainnekuva 80-luvun asunnon suunnitelmasta.

"Koulutus ja työ tuntuivat heti minulle sopivilta. Olinhan koko ikäni suunnitellut ja toteuttanut esimerkiksi omien liikkeiden ja kahviloiden sisustukset. Jonkinlainen sisäsyntyisyys kauneuteen ja harmoniaa on tässä työssä eduksi, sen huomaa uuden projektin edessä. Se alkaa tuntua kihelmöivältä, innostus kasvaa ja ideat lähtevät elämään! Yrittäjänä en koskaan ajattele esimerkiksi työaikoja, saatan työskennellä vasta iltapäivästä myöhään iltaan - luovuudella kun ei ole kellonaikoja…" Sari kertoo unelma-ammatistaan.





Kommentit